Blogiarkisto

Ramilluran jackrussellinterrierit

Kennel Ramilluran kotisivut

Kristiina Kuronen, Salo
kkuronen@live.com
puh. 040-5732884

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Luovutusikä lähenee

Pennut täyttävät kohta jo kahdeksan viikkoa. Leikkihetket pitenevät ja energiamäärä kasvaa päivä päivältä. Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen:

Pentujen dna-testin tulokset valmistuivat ja kaikkien pentujen isä on komea Jeppe, Suomen muotovalio Entre Nous Janus.

Kaikille pennuille on nyt löytynyt myös uudet koditkin. Onneksi kaksi pennuista jää tänne lähelle, sillä Aino (jatkossa Emma) muuttaa Salon Tupuriin Sinin ja Timon "esikoiseksi", samoin kuin Tarmo (jatkossa Sulo) joka muuttaa ihan lähelle Halikkoon Niinan ja Heikin luokse. Terttu (jatkossa Nala) suuntaa maaseudun rauhaan Uusikaarlepyyhyn riemastuttamaan Linan ja Emman sekä vanhempien elämää, ja Viljo (jatkossa Jalmari) muuttaa samalle suunnalle Vaasan Merikaartoon Sarin ja Mikan perheen iloksi. Suloisen Alman (jatkossa Nelli) uusi kotiosoite taas on Järvenpäässä Marjutin, Ainon ja Artun kanssa. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Vilma muuttaa Vantaalle Veeran perheenjäseneksi.

Kiitos kaikille pentujen uusille ihmisille, kaikkien osalta on hyvä mieli luovuttaa pennut uusiin koteihin ja toivottavasti tulemme kuulemaan toisistamme jatkossakin moniin otteisiin! :)))

Pennut ovat nyt myös saaneet viralliset nimetkin. Saanen siis esitellä Ramilluran ensimmäisen pentueen, aihepiirinä Metsän sienet:

Ramilluran Slippery Jack = Sulo

Sulo

Ramilluran Hedgehog Mushroom = Jalmari

Jalmari

Ramilluran Autumn Chanterelle = Nelli

Nelli


Ramilluran Penny Bun = Emma

Emma


Ramilluran Woolly Milkcap = Vilma

Vilma



Ramilluran Golden Chanterelle = Nala

Nala

Tulevana perjantaina ensimmäiset pennut muuttavat jo kasvatuspesästä pois kun Emman, Sulon ja Vilman uusien ihmisten odotus palkitaan. Lauantaina taas Nala ja Nelli pääsevät tutustumaan todenteolla uusiin maisemiin. Hille-mamman ja Raimo-sedän iloksi jää vielä viikon pidempään Jalmari-pentu, jonka uusi perhe tulee sitten juhannuksen tienoilla hakemaan uuden perheenjäsenensä kotiin.

Näin luovutuksen lähestyessä kasvattajalla on toisaalta hieman haikea mieli, ensimmäinen pentue on ollut tähän saakka kaikin puolin iloinen ja hieno kokemus, mutta nyt voimme vain toivoa että pienet Metsän sienet tuovat uusille perheilleen paljon iloisia hetkiä ja todenteolla valoa elämään! ;))) Jalmarin luovutuksen jälkeen suuntaamme itse kesälaitumille Päijät-Hämeeseen, missä Hillekin pääsee vaihtamaan äityisloman jälkeen vapaalle mökkeilyn merkeissä.

Loppuun vielä muutamia hauskuuskuvia pentujen touhuista ;)))




















Etsi kuvasta kuusi pentua ;)))

Pennuistaan ylpeä Hille-mamma