Blogiarkisto

Ramilluran jackrussellinterrierit

Kennel Ramilluran kotisivut

Kristiina Kuronen, Salo
kkuronen@live.com
puh. 040-5732884

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Luovutusikä lähenee

Pennut täyttävät kohta jo kahdeksan viikkoa. Leikkihetket pitenevät ja energiamäärä kasvaa päivä päivältä. Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen:

Pentujen dna-testin tulokset valmistuivat ja kaikkien pentujen isä on komea Jeppe, Suomen muotovalio Entre Nous Janus.

Kaikille pennuille on nyt löytynyt myös uudet koditkin. Onneksi kaksi pennuista jää tänne lähelle, sillä Aino (jatkossa Emma) muuttaa Salon Tupuriin Sinin ja Timon "esikoiseksi", samoin kuin Tarmo (jatkossa Sulo) joka muuttaa ihan lähelle Halikkoon Niinan ja Heikin luokse. Terttu (jatkossa Nala) suuntaa maaseudun rauhaan Uusikaarlepyyhyn riemastuttamaan Linan ja Emman sekä vanhempien elämää, ja Viljo (jatkossa Jalmari) muuttaa samalle suunnalle Vaasan Merikaartoon Sarin ja Mikan perheen iloksi. Suloisen Alman (jatkossa Nelli) uusi kotiosoite taas on Järvenpäässä Marjutin, Ainon ja Artun kanssa. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Vilma muuttaa Vantaalle Veeran perheenjäseneksi.

Kiitos kaikille pentujen uusille ihmisille, kaikkien osalta on hyvä mieli luovuttaa pennut uusiin koteihin ja toivottavasti tulemme kuulemaan toisistamme jatkossakin moniin otteisiin! :)))

Pennut ovat nyt myös saaneet viralliset nimetkin. Saanen siis esitellä Ramilluran ensimmäisen pentueen, aihepiirinä Metsän sienet:

Ramilluran Slippery Jack = Sulo

Sulo

Ramilluran Hedgehog Mushroom = Jalmari

Jalmari

Ramilluran Autumn Chanterelle = Nelli

Nelli


Ramilluran Penny Bun = Emma

Emma


Ramilluran Woolly Milkcap = Vilma

Vilma



Ramilluran Golden Chanterelle = Nala

Nala

Tulevana perjantaina ensimmäiset pennut muuttavat jo kasvatuspesästä pois kun Emman, Sulon ja Vilman uusien ihmisten odotus palkitaan. Lauantaina taas Nala ja Nelli pääsevät tutustumaan todenteolla uusiin maisemiin. Hille-mamman ja Raimo-sedän iloksi jää vielä viikon pidempään Jalmari-pentu, jonka uusi perhe tulee sitten juhannuksen tienoilla hakemaan uuden perheenjäsenensä kotiin.

Näin luovutuksen lähestyessä kasvattajalla on toisaalta hieman haikea mieli, ensimmäinen pentue on ollut tähän saakka kaikin puolin iloinen ja hieno kokemus, mutta nyt voimme vain toivoa että pienet Metsän sienet tuovat uusille perheilleen paljon iloisia hetkiä ja todenteolla valoa elämään! ;))) Jalmarin luovutuksen jälkeen suuntaamme itse kesälaitumille Päijät-Hämeeseen, missä Hillekin pääsee vaihtamaan äityisloman jälkeen vapaalle mökkeilyn merkeissä.

Loppuun vielä muutamia hauskuuskuvia pentujen touhuista ;)))




















Etsi kuvasta kuusi pentua ;)))

Pennuistaan ylpeä Hille-mamma



maanantai 28. toukokuuta 2012

Eläinlääkärissä sirutuksessa

Pennut kävivät tänään eläinlääkärissä mikrosirutuksessa eli nyt pennut on tunnistusmerkitty. Samalla eläinlääkäri tarkasti pennut, kaikki pennut ovat terveitä ja terhakoita. Virallisessa eläinlääkäritarkastuksessa pentujen kanssa käydään sitten vielä juuri ennen luovutusikää. Lisäksi pennuista otettiin dna-näytteet isyyden varmistamista varten. Näytteet lähtivät labraan, josta tulokset pentujen isistä saadaan 1-2 viikon kuluessa.

Eläinlääkärireissun jälkeen pennut olivat hyvin aktiivisella tuulella, kuten videostakin nähdään. Videon kesto on noin 3 minuuttia, mutta kannattaa malttaa katsoa loppuun! ;)))






sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Lisää ulkoilua


Aurinko paistaa ja pennut leikkii, mikäs sen parempaa!! :) Ulkoilu on pennuista aivan ihanaa, ja tänäänkin on tehty tutkimusretkiä takapihalla. Nyt Raimokin on päässyt jo pentukatraan menoon mukaan, Raimo suhtautuu pentuihin tosi hyvin, ja pennut uteliaasti myös Raimoon. Välillä Raimo innostuu pikajuoksuleikkeihin pentujen kanssa, mutta silloin Hille tulee aina rauhoittamaan tilannetta. Ulkoilun jälkeen pentujen on turvallista nukahtaa taas sisarusten kanssa samaan petiin :)))

Hille, Vilma ja Alma

Alma & Raimo

Raimo & Tarmo

Aino

Alma

Tarmo

Terttu

Viljo

Vilma

Aino piilossa

Alma vipeltää

Tarmo tutkii

Viljolle maistuu ruoho

Hille & Vilma

  
Terttu katsoo  


Ja sitten väsyttää :)




lauantai 26. toukokuuta 2012

Pennut ulkoilemassa :)

Pennut ovat päässeet tutustumaan muutamia kertoja maailmaan meidän kodin ulkopuolellakin, tosin siis turvallisesti omalle takapihalle. Pennut olivat kovasti innoissaan ulkoilusta, etenkin ruoho ja voikukat kiinnosti pikkuisia. Ulkoilun jälkeen pennut ovatkin sitten ihan poikki ja nukkuvat kiltisti monta tuntia putkeen :)

Vilma & Tarmo

Vilma & Terttu äidin luona

Aino

Aino

Alma

Alma

Tarmo

Tarmo

Terttu

Terttu

Viljo

Viljo

Vilma

Vilma

Äitiiii!!

Ulkoilun jälkeen maistuu välipala